Otsikot menevät kyllä aina vain huonommiksi ja huonommiksi. Huokaus. Mutta joo, viides kirja on siis viimein luettu. Robin Hobbin Salamurhaajan oppipoika. Tässä meni kyllä pahuksen kauan aikaa ottaen huomioon, että kirja oli vain jotain 450 sivua pitkä. Ja vielä suomeksi.
Sanottakoon nyt kuitenkin puolustukseksi, että viikonlopun lukuaika kului Desucon Frostbitessa hyöriessä. Sekin on itsessään jo oma lukunsa. Vähän tässä olen naureskellut, että "Suomen animein con" ja mitäpä minä siellä teen: häärään länsimaisen kirjasarjan hahmon kamppeet niskassa, tilaan taidekujalta kyseiseen kirjasarjaan liittyvää taidetta ja muuten vaan hengaan muiden samalla lailla pukeutuneiden seurassa puhuen lähinnä tästä eräästä kirjasarjasta. xDD Ja se kirjasarjahan oli tietysti Harry Potter. Ai miten niin ei tullut yllätyksenä? Öhöm.. no en valita kyllä yhtään, tapasin aivan mahtavia ihmisiä viikonloppuna!
Ja nyt se luettu kirja sitten. Näkijän tarun ensimmäinen osa. Kertoo nuoren Fitzin elämän alkutaipaleesta kuninkaallisena äpäränä, josta kuninkaan tahdosta koulutetaan salamurhaajaa. Tuossa kirjan idea. Halu lukea kirja lähti siitä kun kuuntelin Within Temptationin kappaletta Hand of Sorrow. Olen suorastaan rakastunut kyseiseen kappaleeseen ja pieni tutkimus (lähinnä siis Youtuben videoiden kommenttien lukua) paljasti, että sanojen taustalla on Näkijän taru -trilogia. Jos ette ole kyseistä kappaletta kuunnelleet, niin menkäähän nyt. Heti. Ja erityisesti kiinnittäkää huomiota sanoihin.
Mitä tulee itse kirjaan niin pidin kyllä kovasti. Teksti oli varsin soljuvaa, helppo ja nopea lukea. Se on kirjoitettu ensimmäisessä persoonassa, Fitzin kertomana siis. Maailma on varsin tyypillinen keskiaikainen fantasiamaailma. Suurin osa kirjan tapahtumista tapahtuu kuningaskunnan pääkaupungissa Peuralinnassa, mutta nähdään kirjoissa sentään muutamaa muutakin paikkaa ja kaupunkia. Kirja keskittyyä lähinnä Fitzin kasvuun ja koulutukseen. Alusta asti on toki vihjeitä mitä loppupuolella mahdollisesti tapahtuu, mutta itse ainakin tajusin lukevani "loppukliimaksia" vasta kun se oli ollut jo hyvän matkaa päällä. En voi sanoa, että kirjasta puuttuisi toimintaa, koska kyllähän siinä tapahtui yhtä sun toista, mutta silti jotenkin kirja tuntui melko rauhalliselta. Enkä sano, että se olisi millään lailla huono asia. Pidin kirjan tahdista, sitä oli tosiaan helppo lukea ja Fitzin hahmoon pääsi hyvin sisälle.
Huomionarvoista kirjassa on myös se, kuinka Fitz kertoessaan lukijalle omaa tarinaansa, kirjoittaa samalla maansa historiaa. Jokaisen kappaleen alussa on pätkä, joka selostaa joko historiallisia tapahtumia tai kirjan henkilöiden taustoja ja auttaa tavallaan ymmärtämään kaikkea paremmin. Tämä on mielestäni erittäin kiva ja toimiva idea. Ei tällaiseen ihan jokaisessa kirjassa törmää.
Kannattaa tähän kirjaan tutustua jos fantasiasta tykkää. Fitzin elämä ei ole mitään ruusuilla tanssimista ja kannattaakin odottaa melko paljon kaiken maailman vastoinkäymisiä. Ei kirja silti mitään angstia ole, mutta mitään kovin hilpeätäkään luettavaa. Ihana kirja siltikin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti