keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

4 x Neiti Etsivä

Koska olen niin pahasti jäljessä, päätin kuroa välimatkaa vähän kiinni. Ei silti, että olisin edelleenkään millään tapaa tavoitteessa, mutta vähän sentään tilanne parani. Luin siis tuossa (lähinnä nyt viikonloppuna) neljä Neiti Etsivää. Kaksi näistä olin lukenut joskus aiemminkin ja toiset kaksi puolestaan luin ensimmäistä kertaa. Ei silti, en totta tosiaan muistanut näistä aiemmin luetuistakaan oikeastaan yhtään mitään (jos ei lasketa mukaan yhtä kohtausta sieltä ja toista täältä). Että periaatteessa ihan kuin sitä olisi lukenut neljä täysin uutta kirjaa.

Nämä kirjathan olivat siis nimeltään (Neiti Etsivä ja) Venetsian kummitus, Nallekarhujen arvoitus, Jäinen perintö ja Kolibrikukkulan aarre. Ensimmäisessä Paula matkustaa Venetsiaan auttamaan isäänsä selvittämään sotkua erään lasitehtaan kanssa. Heiltä kun on työntekijä kadonnut. Matkalla Paula tutustuu ikäiseensä tyttöön, joka on tullut New Yorkista selvittämään kuolleen isänsä jäämistöä. Vaan eipä ehdi Paula pitkään Venetsiassa olla kun jo joku yrittää työntää tämän mereen ja muutenkin paikassa jossa Paula on majoittuneena tuntuu kummittelevan.

Toisessa kirjassa Paula selvittää varastettujen antiikkinallejen tapausta. Poliisi epäilee nallejen omistajaa, mutta Bess, jonka työnantaja omistaja on, ei voi uskoa siihen. Ja seuraavaksi tuntuukin varkaan kohteena olevan Bessin juuri ostama nalle. Paulalla on täysi työ yrittää suojella Bessin nallea samalla kun yrittää saada selville kuka antiikkinallet on oikeasti varastanut.

Kolmannessa kirjassa Paula, Bess ja George matkaavat Paulan vanhan ystävän luo. Ystävä on perinyt sedältään jäähallin ja ison omaisuuden, joka kuitenkin on kadoksissa ja Paula lupaa auttaa sen etsimisessä. Sitten kuitenkin jäähallilla alkaa tapahtua vastoinkäymisiä: jäät sulavat, luistelija myrkytetään ja koko joukko muuta ikävää tapahtuu ja uhkaa koko jäähallin olemassaoloa. Puuttuvan omaisuuden löytäminen on entistä tärkeämpää, jottei Paulan ystävä ajaidu vararikkoon ja joudu myymään jäähallia.

Neljännessä kirjassa Paula matkaa ystävineen Illinoisiin luetteloimaan erään kuolleen vanhan rouvan talon esineitä, jotta talon ja jäämistön voisi myydä. Samalla he osallistuvat läheisille kantrimusiikkifestivaaleille ja tutustuvat Sassyyn, paikalliseen kantrimuusikkoon. Tapahtumat saavat kuitenkin ikävän käänteen kun Sassyn talo palaa maan tasalle ja hänen arvokas viulu varastetaan. Paula lupaa auttaa selvittämään mistä Sassyn perheen vastoinkäymiset voivat johtua.

On suorastaan huvittavaa lukea näitä lapsuuden lempikirjoja (kyllä, tunnustan XD). Ensinnäkin, juoni nyt on hyvin ennalta arvattava. Kirjoissa on aina joku, joka näennäisesti vaikuttaa pahikselta, mutta koska se nyt olisi aivan liian ilmeistä, niin tasan tarkkaan oikea pahis on se joku, joka on enemmän tai vähemmän ystävällinen Paula & kumppaneille. Toiseksi, vaikka tämä on ennalta arvattavissa, niin kirjat ovat niin pahuksen lyhyitä, että ne tuppaavat loppumaan ennen aikojaan ja loppukliimaksi on siinä kohtaa missä normaalisti olettaisin olevan vain jonkin välikliimaksin. Toisin sanoen olen lukenut liikaa aikuisten dekkareita, joten en edes tajua lukevani sitä "Suurta Loppukohtausta" ennen kuin se onkin jo ohi. :P Muistan vain kun nuorena ihan tärisin jännityksestä kuin näitä kirjoja luin ja en malttanut laskea käsistäni vaan luin niitä yömyöhään. Vähän on tunnelmat latistuneet siitä kun nykyään tuon kirjan lukaisee muutamassa tunnissa ja jännityksestä ei ole tietokaan (enempi naureskelen kirjojen kliseille yms. yms.). Ketään ei ikinä edes murhata näissä (tai muutenkaan kukaan kuole, ellei sitten ole kuollut jo ennen tarinan alkua)..

No ei silti. En halua liikaa dissata, koska ymmärrän toki, että kyseessä on nimenomaan nuorten kirjat, mutta kyllä Paula on aikamoinen supertyttö jos minulta kysytään: hän osaa ajaa autoa, lentää lentokonetta, ohjata venettä, on aina lukenut / kuullut / muuten vain tietää ties mistä asioista ja keksii aina keinon päästä pälkähästä ties millä tiirikoinnilla tai muilla vippaskonsteilla.
Olihan näitä nostalgiamielessä ihan kiva lukea, mutta kyllä tuo neljä riitti vähäksi aikaa. Nyt ihan toden teolla aion lukea tuon kolmannen Dresden Filesin kun se on listalla roikkunut jo yli kuukauden..

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Nälkäpeli: Yksi kymmenesosa

Jei! Pyöreä kymppi täynnä! No okei, ei tässä oikeasti ole mitään suurta hurraamista kun olen sen noin kymmenen kirjaa jäljessä tavoitteesta. Vaan kävinpä hakemassa kirjastosta muutaman Neiti Etsivän ja aion saada ne luettua ihan läpipäivinä. Ja sitten haen niitä lisää.. Äkkiäkös sitä on kohta taas matkassa mukana :)

Kymmenes kirja oli siis Nälkäpeli, kuten otsikosta voinee päätellä. Piti saada tämä luettua ennen kuin menen katsomaan leffaa (plus kyllästyin kuuntelemaan kavereiden hehkuttamista kun itse en tiennyt mistään mitään). Nyt on sentään vähän eka kirja takana. Kai ne pitää ne loput kaksikin lukea jossain vaiheessa. Vaan pidän nyt silti vähän taukoa.

Mitä itse kirjaan tulee niin.. Olihan se ihan hyvä, mutta ei se kyllä minuun kolahtanut ihan paljon kuin olisin voinut kuvitella. Kovasti nimittäin olen etukäteen saanut lukea kaiken maailman kehuja ja hekutuksia kirjasta, mutta omasta mielestäni kirjasta jäi puuttumaan jotain. Juoni oli ihan hieno ja aihekin kiinnostava, mutta jotenkin jäin kaipaamaan kirjalta enemmän syvyyttä. Tuntuu, että tässä vain raapaistiin pintaa kun mahdollisuuksia olisi ollut muuhunkin. Toki ajoittain kirjassa oli oikein hienojakin hetkiä. Kirjan alku etenkin oli mielestäni oikein hyvä. Mutta sitten loppuakohden kaikki jotenkin latistui, ikään kuin kirjailija olisi vain valinnut sen helpoimman reitin. Voi toki olla, että olen nyt liian kriittinen mutta minusta kirjassa ja aiheessa olisi ollut potentiaalia paljon suurempaan. Toivo toki elää, että muissa osissa olisi sitten enemmän syvyyttä. Se jää nähtäväksi. Mielenkiinnolla odotan millainen elokuva tulee olemaan.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

The Woman In Black ja pieni säälittävä pelastusyritys

Sain siis vihdoin itseäni niskasta kiinni ja lukasin edes muutaman kirjan, jotta edes vähän saisi toisia kiinni. Ei silti, pahasti tässä ollaan kuitenkin jäljessä. Surkeana pienenä pelastusyrityksenä luin Ihmeotukset ja niiden olinpaikat, Huispaus kautta aikojen ja Siuntio Silosäkeen tarinat. Ne kun ovat niin lyhyitä, että ne lukee kaikki kolme mukavasti saman päivän aikana. Näistä en todellakaan ala tässä mitään kummoista selostusta kertomaan, koska tämä oli tällainen varasuunnitelma B jos (ja kun, tässä tapauksessa) iskee paha laiskotus. Ei se silti vastaa yhden kokonaisen kuukauden kirjamäärää, mutta silti.. kirjoja nuokin ovat. Kahdesta ensinmainitusta voisi sanoa sen verran, että onhan ne mielenkiintoisia, mutta aika puuduttavaa lukea niitä näin putkeen. Yleensä kyseisten kirjojen kanssa toimin kuin minkätahasa tietokirjan kanssa; etsin ja luen vain jotain tiettyä asiaa kerrallaan, en koko kirjaa kannesta kanteen. Silosäkeen tarinoiden suhteen vähän eri juttu sinänsä, että tarinoita on aina kiva lukea. No Dumbledoren kommentteja ei kyllä aina oikein jaksaisi, mutta saapahan niistäkin kivaa taustatietoa taikamaailmasta. Tarinat itsessään ovat minusta kivoja ja jos tässä joskus sattuisi itsekin lapsia saamaan (erittäin epätodennäköistä tosin), niin ihan taatusti kyseiset tarinat olisivat osa iltasatuja siinä missä nämä perinteiset jästisadutkin.

Ja sitten voidaankin jättää taas Potterit hetkeksi (juu älkää luulkokaan että pystyisin mitenkään olemaan kovin pitkään vihjaamatta niistä edes jotain).
Helmikuun loppupuolella keksin vihdoin millä saisin lukuinnostukseni takaisin. Oli jo pidemmän aikaa ollut tarkoitus lainata kirjastosta Susan Hillin Woman In Black. Ja tämäkin idea tietysti kumpusi siitä, että Daniel Radcliffen uusin elokuva on tehty kyseisen kirjan pohjalta ja leffa sai ensi-iltansa Helmikuun alkupuolella. Ei tosin tietenkään täällä Suomessa. Sepä olisikin ollut liikaa pyydetty, että täällä pääsisi kyseisen leffan näkemään... *epämääräistä mutinaa*. No hommaan sen Blu-Rayna kuitenkin sitten kun ilmestyy, pakko se on nähdä. Joka tapauksessa se hyvä puoli Suomessa julkaisemattomuudesta oli, että ehdin kyseisen kirjan tosiaan lukea. Piti siis alun perin lainata se kirjastosta, muta koska minun tuuri nyt on yleensä erittäin surkea, niin eikös joka ikinen pahuksen kappale ollu lainattu jokin pari päivää ennen kuin meinasin itse tehdä varauksen. No ei minua huvittanut odottaa kokonaista kuukautta, että joku mahdollisesti yhden kirjan palauttaisi. Onneksi löysin CDON.comista kyseisen kirjan uusimman painoksen hintaan 11€ ja risat. Sainpahan sen sitten lopulta kunhan CDON.comissa ensin selvittivät lähetyssotkunsa (oli mukamas kirja ja eräs cd jälkitoimituksessa, loppujen lopuksi kuitenkin postittivat kaikki kamat saman päivän sisällä. Tosin kolmessa osassa, joten eikös sieltä sitten lopulta tullut tämän viikon maanantaina kolme pakettia. Nauroin.).

The Woman In Black on melko lyhyt kirja, vain semmoinen 216 sivua ja sen lukee kyllä erittäin hyvin yhdessä illassa. Ja todella suosittelen lukemaan sen illalla. Mielellään juuri ennen nukkumaanmenoa, mahdollisimman pimeässä (toki lukuvalo on hyvä olla) ja talonkin olisi hyvä olla mahdollisimman tyhjä ja hiljainen. Näin saa kirjasta kaiken parhaiten irti. Kyseessähän on siis kauhukirja. En aio paljastaa tässä yhtään mitään muuta kuin sen mitä voi periaatteessa löytää takakannestakin. Arthur Kipps on nuori lakimies, joka lähtee selvittämään erään kuolleen vanhan naisen papereita syrjäiseen englantilaiseen kylään. Nainen asui suon ympäröimässä talossa, kylän ulkopuolella ja Arthurin on tarkoitus etsiä ja järjestellä kaikki arvopaperit kuntoon, jotta talo voitaisiin myydä. Hyvin pian Arthurille kuitenkin selviää, että taloon liittyy muutakin kuin pelkkä paperisota. Dun dun dun.

Okei, vähän huono esittely, mutta en ihan oikesti halua paljastaa yhtään mitään. Kirja kannattaa ehdottomasti lukea. Itse pidin siitä ja ainakin tässä uusimmassa painoksessa jokaisen luvun alussa oli myös oikein hienonnäköinen puupiirros, joka liittyi jollain tapaa alkavaan lukuun, joskaan niistä ei voinut todellakaan päätellä yhtään mitään etukäteen. Itse en noudattanut omaa ohjettani kirjan lukemisesta yksinäni, vaan luin sitä lähinnä bussissa työ- ja kotimatkalla. Tosin viimeiset ~50 sivua luin kotona ja menikin vähän turhan myöhäiseksi sen takia, mutta se kannatti. Ainakin minussa kirja onnistui herättämään vaikka mitä jännityksen ja puistatuksen ja surun tunteita. Arvasin tosin kyllä mitä lopussa valitettavasti tulee tapahtumaan, mutta silti se liikutti minua syvästi.

Kirja oli erittäin helppolukuinen ja jotenkin se vain soljui eteenpäin kuin itsekseen. Itse pidän erittäin paljon tämmöisistä kirjoista. Ovat jotenkin kevyttä luettavaa, vaikka tarina itsessään voikin olla vaikka kuinka raskas. Ja tuli taas opittua pari uutta sanaa englannistakin: mm. estuary = joensuu ja pallor = kalpeus ja oli kait pari muutakin joita en kuitenkaan juuri nyt muista.

Jumitus Maksimus

Tiesin kyllä, että näin tulee käymään jossain vaiheessa, mutta tämä tuli kyllä paljon nopeammin kuin osasin kuvitella. Eli siis jumituskausi. Tammikuu meni tietyssä mielessä ehkä vähän överiksi, sillä käytin lähes kaiken vapaa-ajan lukemiseen. Sitä yksinkertaisesti paloi loppuun. Ehkä osasyynä on myös se, että kirja, johon homma tyssäsi, oli Näkijän tarun toinen osa. Hitonmoinen tiiliskivi, jossa kuitenkin toiminta on suht vähäistä. Joten kun sitä alkoi väsymys iskeä päälle, niin jotenkin katosi koko into hommasta. Olen sellainen luonteeltani, että inhoan jättää mitään kesken, joten ei oikein innostanu aloittaa toistakaan kirjaa ennen kuin toinen oli luettu.
No yritinhän minä silti lopulta pelastaa tilannetta ja aloitin kolmannen Harry Dresdenin. Vaan ei tosiaan ollut minkäänlaista lukuvirettä ja lopulta koko helmikuu kului siinä kun istuin tietokoneen ääressä postaamassa Facebookin seinälle kaikkea turhanpäiväistä, pelaillen Simssiä ja seuraillen Vuotista. Olipas hieno saavutus, hoh hoijaa... Vaan nyt se homma jatkuu taas.