Sain siis vihdoin itseäni niskasta kiinni ja lukasin edes muutaman kirjan, jotta edes vähän saisi toisia kiinni. Ei silti, pahasti tässä ollaan kuitenkin jäljessä. Surkeana pienenä pelastusyrityksenä luin Ihmeotukset ja niiden olinpaikat, Huispaus kautta aikojen ja Siuntio Silosäkeen tarinat. Ne kun ovat niin lyhyitä, että ne lukee kaikki kolme mukavasti saman päivän aikana. Näistä en todellakaan ala tässä mitään kummoista selostusta kertomaan, koska tämä oli tällainen varasuunnitelma B jos (ja kun, tässä tapauksessa) iskee paha laiskotus. Ei se silti vastaa yhden kokonaisen kuukauden kirjamäärää, mutta silti.. kirjoja nuokin ovat. Kahdesta ensinmainitusta voisi sanoa sen verran, että onhan ne mielenkiintoisia, mutta aika puuduttavaa lukea niitä näin putkeen. Yleensä kyseisten kirjojen kanssa toimin kuin minkätahasa tietokirjan kanssa; etsin ja luen vain jotain tiettyä asiaa kerrallaan, en koko kirjaa kannesta kanteen. Silosäkeen tarinoiden suhteen vähän eri juttu sinänsä, että tarinoita on aina kiva lukea. No Dumbledoren kommentteja ei kyllä aina oikein jaksaisi, mutta saapahan niistäkin kivaa taustatietoa taikamaailmasta. Tarinat itsessään ovat minusta kivoja ja jos tässä joskus sattuisi itsekin lapsia saamaan (erittäin epätodennäköistä tosin), niin ihan taatusti kyseiset tarinat olisivat osa iltasatuja siinä missä nämä perinteiset jästisadutkin.
Ja sitten voidaankin jättää taas Potterit hetkeksi (juu älkää luulkokaan että pystyisin mitenkään olemaan kovin pitkään vihjaamatta niistä edes jotain).
Helmikuun loppupuolella keksin vihdoin millä saisin lukuinnostukseni takaisin. Oli jo pidemmän aikaa ollut tarkoitus lainata kirjastosta Susan Hillin Woman In Black. Ja tämäkin idea tietysti kumpusi siitä, että Daniel Radcliffen uusin elokuva on tehty kyseisen kirjan pohjalta ja leffa sai ensi-iltansa Helmikuun alkupuolella. Ei tosin tietenkään täällä Suomessa. Sepä olisikin ollut liikaa pyydetty, että täällä pääsisi kyseisen leffan näkemään... *epämääräistä mutinaa*. No hommaan sen Blu-Rayna kuitenkin sitten kun ilmestyy, pakko se on nähdä. Joka tapauksessa se hyvä puoli Suomessa julkaisemattomuudesta oli, että ehdin kyseisen kirjan tosiaan lukea. Piti siis alun perin lainata se kirjastosta, muta koska minun tuuri nyt on yleensä erittäin surkea, niin eikös joka ikinen pahuksen kappale ollu lainattu jokin pari päivää ennen kuin meinasin itse tehdä varauksen. No ei minua huvittanut odottaa kokonaista kuukautta, että joku mahdollisesti yhden kirjan palauttaisi. Onneksi löysin CDON.comista kyseisen kirjan uusimman painoksen hintaan 11€ ja risat. Sainpahan sen sitten lopulta kunhan CDON.comissa ensin selvittivät lähetyssotkunsa (oli mukamas kirja ja eräs cd jälkitoimituksessa, loppujen lopuksi kuitenkin postittivat kaikki kamat saman päivän sisällä. Tosin kolmessa osassa, joten eikös sieltä sitten lopulta tullut tämän viikon maanantaina kolme pakettia. Nauroin.).
The Woman In Black on melko lyhyt kirja, vain semmoinen 216 sivua ja sen lukee kyllä erittäin hyvin yhdessä illassa. Ja todella suosittelen lukemaan sen illalla. Mielellään juuri ennen nukkumaanmenoa, mahdollisimman pimeässä (toki lukuvalo on hyvä olla) ja talonkin olisi hyvä olla mahdollisimman tyhjä ja hiljainen. Näin saa kirjasta kaiken parhaiten irti. Kyseessähän on siis kauhukirja. En aio paljastaa tässä yhtään mitään muuta kuin sen mitä voi periaatteessa löytää takakannestakin. Arthur Kipps on nuori lakimies, joka lähtee selvittämään erään kuolleen vanhan naisen papereita syrjäiseen englantilaiseen kylään. Nainen asui suon ympäröimässä talossa, kylän ulkopuolella ja Arthurin on tarkoitus etsiä ja järjestellä kaikki arvopaperit kuntoon, jotta talo voitaisiin myydä. Hyvin pian Arthurille kuitenkin selviää, että taloon liittyy muutakin kuin pelkkä paperisota. Dun dun dun.
Okei, vähän huono esittely, mutta en ihan oikesti halua paljastaa yhtään mitään. Kirja kannattaa ehdottomasti lukea. Itse pidin siitä ja ainakin tässä uusimmassa painoksessa jokaisen luvun alussa oli myös oikein hienonnäköinen puupiirros, joka liittyi jollain tapaa alkavaan lukuun, joskaan niistä ei voinut todellakaan päätellä yhtään mitään etukäteen. Itse en noudattanut omaa ohjettani kirjan lukemisesta yksinäni, vaan luin sitä lähinnä bussissa työ- ja kotimatkalla. Tosin viimeiset ~50 sivua luin kotona ja menikin vähän turhan myöhäiseksi sen takia, mutta se kannatti. Ainakin minussa kirja onnistui herättämään vaikka mitä jännityksen ja puistatuksen ja surun tunteita. Arvasin tosin kyllä mitä lopussa valitettavasti tulee tapahtumaan, mutta silti se liikutti minua syvästi.
Kirja oli erittäin helppolukuinen ja jotenkin se vain soljui eteenpäin kuin itsekseen. Itse pidän erittäin paljon tämmöisistä kirjoista. Ovat jotenkin kevyttä luettavaa, vaikka tarina itsessään voikin olla vaikka kuinka raskas. Ja tuli taas opittua pari uutta sanaa englannistakin: mm. estuary = joensuu ja pallor = kalpeus ja oli kait pari muutakin joita en kuitenkaan juuri nyt muista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti