keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Salamurhaajan opissa

Otsikot menevät kyllä aina vain huonommiksi ja huonommiksi. Huokaus. Mutta joo, viides kirja on siis viimein luettu. Robin Hobbin Salamurhaajan oppipoika. Tässä meni kyllä pahuksen kauan aikaa ottaen huomioon, että kirja oli vain jotain 450 sivua pitkä. Ja vielä suomeksi.

Sanottakoon nyt kuitenkin puolustukseksi, että viikonlopun lukuaika kului Desucon Frostbitessa hyöriessä. Sekin on itsessään jo oma lukunsa. Vähän tässä olen naureskellut, että "Suomen animein con" ja mitäpä minä siellä teen: häärään länsimaisen kirjasarjan hahmon kamppeet niskassa, tilaan taidekujalta kyseiseen kirjasarjaan liittyvää taidetta ja muuten vaan hengaan muiden samalla lailla pukeutuneiden seurassa puhuen lähinnä tästä eräästä kirjasarjasta. xDD Ja se kirjasarjahan oli tietysti Harry Potter. Ai miten niin ei tullut yllätyksenä? Öhöm.. no en valita kyllä yhtään, tapasin aivan mahtavia ihmisiä viikonloppuna!

Ja nyt se luettu kirja sitten. Näkijän tarun ensimmäinen osa. Kertoo nuoren Fitzin elämän alkutaipaleesta kuninkaallisena äpäränä, josta kuninkaan tahdosta koulutetaan salamurhaajaa. Tuossa kirjan idea. Halu lukea kirja lähti siitä kun kuuntelin Within Temptationin kappaletta Hand of Sorrow. Olen suorastaan rakastunut kyseiseen kappaleeseen ja pieni tutkimus (lähinnä siis Youtuben videoiden kommenttien lukua) paljasti, että sanojen taustalla on Näkijän taru -trilogia. Jos ette ole kyseistä kappaletta kuunnelleet, niin menkäähän nyt. Heti. Ja erityisesti kiinnittäkää huomiota sanoihin.

Mitä tulee itse kirjaan niin pidin kyllä kovasti. Teksti oli varsin soljuvaa, helppo ja nopea lukea. Se on kirjoitettu ensimmäisessä persoonassa, Fitzin kertomana siis. Maailma on varsin tyypillinen keskiaikainen fantasiamaailma. Suurin osa kirjan tapahtumista tapahtuu kuningaskunnan pääkaupungissa Peuralinnassa, mutta nähdään kirjoissa sentään muutamaa muutakin paikkaa ja kaupunkia. Kirja keskittyyä lähinnä Fitzin kasvuun ja koulutukseen. Alusta asti on toki vihjeitä mitä loppupuolella mahdollisesti tapahtuu, mutta itse ainakin tajusin lukevani "loppukliimaksia" vasta kun se oli ollut jo hyvän matkaa päällä. En voi sanoa, että kirjasta puuttuisi toimintaa, koska kyllähän siinä tapahtui yhtä sun toista, mutta silti jotenkin kirja tuntui melko rauhalliselta. Enkä sano, että se olisi millään lailla huono asia. Pidin kirjan tahdista, sitä oli tosiaan helppo lukea ja Fitzin hahmoon pääsi hyvin sisälle.

Huomionarvoista kirjassa on myös se, kuinka Fitz kertoessaan lukijalle omaa tarinaansa, kirjoittaa samalla maansa historiaa. Jokaisen kappaleen alussa on pätkä, joka selostaa joko historiallisia tapahtumia tai kirjan henkilöiden taustoja ja auttaa tavallaan ymmärtämään kaikkea paremmin. Tämä on mielestäni erittäin kiva ja toimiva idea. Ei tällaiseen ihan jokaisessa kirjassa törmää.

Kannattaa tähän kirjaan tutustua jos fantasiasta tykkää. Fitzin elämä ei ole mitään ruusuilla tanssimista ja kannattaakin odottaa melko paljon kaiken maailman vastoinkäymisiä. Ei kirja silti mitään angstia ole, mutta mitään kovin hilpeätäkään luettavaa. Ihana kirja siltikin!

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Fool Moon

Joo tylsä otsikko. Tiedän. Vaan kun kirjan nimi on jo niin nerokas niin ei sitä viitsi yrittää kilpailla sen kanssa. Eli nyt on siis tullut luettua Dresden Filesin toinen osa. Kirjan nimi on mielestäni hauska sanaleikki. Sitä voi varmaan jo päätellä mikä on tämän kirjan aihe? Jep, ihmissudet.

En aio taaskaan paljastaa paljon mitään juonesta, mutta sen voin toki kertoa, ettei tässä ole kyseessä mikään ihan perinteinen ihmissusitouhu. Ihmissusia kun on monenlaisia...

Jälleen kerran Harry löyttää itsensä selvittelemästä varsin veristä murhaa. Verta sitten roiskuu enemmänkin tässä kirjassa. Saas nähdä jatkuuko sama meno muissakin osissa.. Ei sinänsä, että se minua varsinaisesti häiritsisi, mutta kyllä oikeasti välillä puistattaa lukea suht yksityiskohtaista kuvausta raadellusta ruumiista, yh.

Tämä oli kaikesta verisyydestään huolimatta mielestäni jopa parempi kuin ensimmäinen osa. Meno oli paljon kiihkeämpää ja hahmoihin tuli lisää syvyyttä. Harryn menneisyydesta vihjailtiin muutamaan otteeseen ja veikkaisinkin, että tulevissa kirjoissa tästä kuullaan vielä lisää. Hahmojen suhteet toisiinsa tulivat myös vähän selkeämmiksi. Jännitin tässä kirjassa tapahtumia paljon enemmän kuin edellisessä. Ja kaikki ei tosiaankaan ollut ennalta arvattavaa. Muutamaan otteseen huudahdin ihan ääneen "Mitä hittoa?!" kun tuli jotain varsin yllättävää vastaan. Se tosin täytyy sanoa, että välillä tuli kyllä Harryn kaima mieleen kun ajatukset olivat luokkaa "En voi antaa muiden kuolla takiani". Hah hah. Hyvä kirja, suosittelen lukemaan (kunhan luette ekan osan ensin).

maanantai 9. tammikuuta 2012

Harry & Harry

Viikonloppu menikin aika mukavasti; sain kaksi kirjaa luettua. Toisin sanoen sain myös loppuun HP maratonini (vihdoin). Sanon ihan suoraan, että nyt riittää Potterien lukeminen vähäksi aikaa. Puolen vuoden sisään tuli luettua kirjat putkeen kahteen kertaan. Alkoi jo lopussa tehdä mieli lukea jotain uutta, jos nyt ihan rehellisiä ollaan.

Ei silti, tälläkin kertaa tuli taas löydettyä jotain uutta kirjoista. En oikeasti ymmärrä miten osa asioista vaan jää lukukerrasta toiseen huomaamatta kunnes sitten joskus hyppäävät silmille. Tällä kertaa niin kävi kun luin kohtauksesta Malfoyden kartanossa. Olen tähän mennessä onnistunut täysin sivuuttamaan kohdan jossa Harry katsoo itseään peilistä ja ei meinaa tunnistaa itseään. Varmasti suurin syypää tähän on Hermionen polttoherja, mutta itse kiinnitin tällä kertaa huomiota kuvaukseen Harryn hiuksista. Ne ovat pitkät, olkapäille asti. Tsiisus, miten tuollainen on voinut jäädä huomaamatta?! Tuo oli taatusti tämän lukukerran suurin löytö. Muutti käsitykseni kirjan loppuosan Harrystä aika tyystin. Onhan se ihan loogista, nyt kun ajattelee, ettei sitä kolmikon pakoreissun aikana tainnut tulla ensimmäinenä mieleen oma ulkonäkö. (Ja unohdetaan nyt se leffa, jossa Hermione leikkelee Harryn hiuksia.) Aloin kuitenkin pohtia, että mitenkäs sitten kun kolmikko viettää sen muutaman viikon Simpukkamökissä. Kynikö Harry silloin hiuksensa, vai oliko tähdellisempää suunnitella Irvetaan tunkeutumista? Tätä ihan oikeasti pohdin koko loppukirjan ajan. (Ja älkää nyt tulko sanomaan, että missasin kohdan jossa tästä mahdollisesti mainitaan.) Täytyy sanoa, että oli kyllä erittäin kutkuttavaa kuvitella Harry pitkähiuksiseksi lopputaistelussa. *drool*

Öhöm.. juu.. Ja jos sitten jätetään Potterit.. juu juu tiedän, että vihjailin jotain syvällistä analyysiä koko sarjasta edellisessä postauksessa, mutta enpä nyt kuitenkaan jaksa sellaista tehdä. Olen oikeasti huono kirjoittelemaan mitään sellaista, varsinkaan Pottereista kun ne on kaluttu jo niin moneen kertaan, että kaikki tuntuu vain niin itsestäänselvyyksiltä ja en sen takia osaa erotella mitään kovin kummoista.

Vaan siirrytäänpäs sitten siihen toiseen viikonloppuna luettuun kirjaan. Kyseessä siis Jim Butcherin The Dresden Files -sarjan ensimmäinen osa Storm Front. Ystäväni tätä sarjaa minulle suositteli ja sanon, että hyvä kun niin teki; ensimmäinen osa oli loistava! Kyseessä on murhamysteeri, jota on höystetty yliluonnollisuuksilla. Päähenkilö on velho, jonka nimi on, kappas vaan, Harry. Sukunimi tosin on tällä kertaa Dresden. Harry auttaa Chicagon poliisia selvittämään murhaa, joka on tehty yliluonnollisin metodein. Ei varmaan tarvitse edes kertoa, että totta kai Harry päätyy pian myös itse murhaajan tähtäimeen. Ja tämän enempää en paljasta. Lukekaa itse.

Mitä noin yleisesti sanoisin, niin päähenkilö on ihanan sarkastinen koko ajan ja kun kirja on kirjoitettu ensimmäisessä persoonassa, niin näitä Harryn sarkastisia ajatuksia saakin lukea vähän väliä. Itse ainakin naureskelin koko ajan kaiken maailman kommenteille. Kirja oli varsin helppolukuinen ja nopea (jos nyt vertaan Pottereihin). Ei siinä oikeasti kovin monta tuntia mennyt, häiriötekiöitä vain tuppasi olemaan sunnuntaina sen verran, että lukemiseen meni koko päivä. Kannattaa ehdottomasti tutustua tähän sarjaan jos yhtään on kiinnostunut dekkareista (ja kaiken maailman taikuudesta ja demoneista yms. yms.). Tosin sellainen pieni varoituksen sana, että ainakin ensimmäisen kirjan murhat olivat varsin raakoja ja kuvaukset ruumiista pistivät kyllä ainakin minulla puistattamaan.

torstai 5. tammikuuta 2012

1/100 ja homma jatkuu

Ja näin on sitten ensimmäinen kirja luettu (eilen illalla). Tuli kyllä mentyä aika vauhdilla, varsinkin kun vertaa edellisiin kirjoihin. Minulla on tosiaan vielä menossa Potter-maratoni englanniksi. Aloitin sen joskus marraskuussa, tarvitseeko siis sanoa, että hitaasti etenee kun ensimmäisen viiden kirjan lukemiseen kului semmoiset pari kuukautta. Nyt kuitenkin puristin Puoliverisen prinssin kolmeen päivään. Ja tarkoitus jatkaa samaan tahtiin myös Kuoleman varjelusten kanssa, ovat englanniksi molemmat 607 sivua pitkiä, joten se on about 200 sivua per päivä luettavaa. Huomenna tosin ajattelin lukea koko päivän, hyvällä tuurilla saan koko kirjan luettua ja lauantaina pääsisi jo jonkin toisen sarjan kimppuun.

(Alla on btw spoilereita Puoliverisestä kirjasta, joten ei kannata lukea tätä tekstiä enempää jos jostain ihmeen syystä et vielä ole kaikkia Pottereita lukenut.)

Mutta sanotaan nyt vähän mielipiteitä PP:stä. Se on aina ollut minulle jostain syystä se kaikkein etäisin Potter. En tiedä oikein miksi, koska tykkään kyllä paljon kirjan tapahtumista ja muutenkin se on kiva kirja lukea. Olen nyt puolen vuoden sisään lukenut kirjan kahdesti, ensin suomi-maratonin aikana ja nyt sitten jälleen kerran englanniksi. Joka kerta tuntuu olevan entistä tunteikkaampi. En nyt puhu pelkästään PP:stä, vaan kaikista Pottereista. En yleensä itke kirjoja lukiessa, mutta kyllä tämän ja edellisen maratonin aikana on kyyneleet kihonneet silmiin aika monta kertaa. Sen pistän merkille, että harvemmin vollotan niissä kohdissä missä todennäköisimmin pitäisi. Nytkin lähinnä kosketti se, jossa Harry sänkynsä pohjalla kattoa tuijotellen ja miettii kuinka Dumbledore on jättänyt koulun, maailman ja Harryn. Toki Dumbbiksen hautajaiset on toinen koskettava kohta.

Hauskat kohdat ne sen puoleen eivät ole muuttuneet miksikään. Aina niille vain nauraa kuten ennenkin. Toisin kuin nämä herkät tunteet, nauraminen ei ole ikinä ollut ongelma kirjojen kanssa. Vähintäänkin tyrskähtelen ääneen ja kotosalla saataan hekottaa ihan kunnolla jos on tarpeeksi hauskaa. Bussissa sitä vastoin yritän vähän hillitä itseäni ja tyydyn (typerän näköiseen) virnuiluun.

Nyt vähän katkailee ajatus kun olen koko aamupäivän tätä viestiä yrittänyt kirjoitella ja aina tulee keskeytyksiä. Taidan jättää suurimmat analysoinnit tällä kertaa tekemättä. Katsotaan sitten kun Kuoleman varjelukset on luettu niin vetäisen vaikka jonkin koko sarjan kattavan pohdinnan hahmoista ja juonesta.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Alkuhöpinöitä part 2

No niin. Sainpahan sen taustakuvan vaihdettua viimein. Ja mikäpäs muukaan se on kuin aukeama Harry Potterista (Puoliverisestä prinssistä, jos tarkkoja ollaan). Eipä tuo Bloggerista löytynyt kirjan aukeama -taustakaan paha olisi ollut, mutta en oikein tykkää siitä että sitten se sama ulkoasu on miljoonalla muullakin. Persoonallisuus kunniaan!

Ja lukuhaaste on saatu käyntiin! Sain aloitettua Puoliverisen prinssin myöhään illalla sunnuntai-iltana. Tahtina (ainakin näiden viimeisten Potterien kanssa) tulisi olla about 200 sivua per päivä, jos haluan viikossa saada molemmat luettua. Onneksi perjantaina on Loppiainen eikä silloin siis ole töitä. Saan lukea koko päivän jes! Pitäisi tosin käydä kirjastosta hakemasta ensi viikon kirjat jo valmiiksi. En nyt osaa päättää onko Kuoleman varjelusten jälkeen vuorossa Näkijän tarun ensimmäinen osa Salamurhaajan oppipoika vai Dresden Filesin Storm Front. Tällä hetkellä kallistun kyllä enemmän tuon Dresdenin suuntaan.. Noh, katsotaan lähempänä viikonloppua uudelleen, riippuu vähän siitäkin saanko kyseisen opuksen lainaan ajoissa.

Ajettelin myös selventää tähän vähän tarkemmin omia periaatteitani tästä haasteesta. Vuotiksen puolella on ollut kovaa keskustelua siitä mikä lasketaan kirjaksi jne. Se nyt on loppupeleissä varmasti jokaisen oma asia mitkä laskee haasteeseen mukaan. Sarjakuva on lähinnä se, mikä on jakanut mielipiteitä. Olen tullut siihen tulokseen, että itse en sarjakuvia laske mukaan, en edes kovakantisia versioita. Alun perin oli mielessä laskea manga-pokkarit mukaan, mutta joten se vain tuntuu minusta fuskulta. Jos en kerran laske Aku Ankan taskukirjojakaan niin miksi sitten manga? Sarjakuvaa ne ovat molemmat, vaikka mangassa yleensä onkin yhtenäinen juoni sen sijaan, että taskukirjoissa on monta lyhyempää tarinaa. Jääkööt sarjakuvat siis johonkin toiseen kertaan.

Toisin sanoen, suurin osa lukemistani kirjoista tulee olemaan ihan perinteisiä romaaneja/novelleja ja ehkä pieni osa myös tietokirjoja/hakuteoksia (lähinnä tässä nyt polttelee mielessä Harry Potter: Page to Screen, jossa riittää kyllä kaluamista). Tiedän, että olen aika hidas lukija. Laskeskelin edellisen suomenkielisen HP-maratonini aikana, että luen noin 60 sivua tunnissa. Englanniksi tosin en pääse tuohon lukuun ja toki tuo luku muutuu myös kulloinkin kyseessä olevan kirjan mukaan. Osassa kun on pienempää pränttiä ja sivun kokokaan ei ole mikään vakio. Tämän takia yritän vähän hillitä itseäni ja olla hamstraamatta listalle mitään älytöntä määrää 600-700 sivuisia järkäleitä, koska niiden lukeminen kolmessa päivässä tulee kyllä olemaan aikamoinen haaste. Vastapainoksi ajattelin lueskella sellaisia kevyempiä (lähinnä nuortenkirjoja) kuin Darren Shan ja Neiti Etsivät, jotka lukee suunnilleen päivässä, korkeintaan kahdessa.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Aloitellaan pian..

Näin uuden vuoden kunniaksi kirjoittelen tänne ensimmäisen kunnon viestin.

Tässä on siis kirjablogini, jonne aion juuri alkavan vuoden aikana kirjoitella pieniä tai ei niin pieniä mietteitä/esittelyjä lukemistani kirjoista. Kaikkien osalta en välttämättä mene kovin syvällisiin juttuihin, mutta tarkoitus saada jokaisesta edes jotain tekstiä tänne.

Homma alkaa parin päivän päästä Harry Potterilla, sillä enpä sitten saanut maratoniani ihan valmiiksi ennen vuoden vaihdetta. Puoliverinen prinssi saa siis kunnian olla vuoden ensimmäinen kirja. Pottereiden jälkeen varmaankin jatkan Näkijän taruun ja siitä sen jälkeen Jim Butcherin The Dresden Files. Sitten onkin vähän kiinni omista fiiliksistä mitä seuraavaksi. Katsellaan sitä sitten parin kuukauden päästä.

Ja siten tästä blogista itsestään. Ulkoasu ei tule tosiaankaan jäämään täksi valmispohjaksi, vaan yritän jossain vaiheessa saada tänne vähän persoonallisemman ilmeen. Katsotaan nyt vain koska saan aikaiseksi.
Blogin nimi puolestaan tulee Harry Potterista, lempilainauksestani: “Of course it is happening inside your head, Harry, but why on earth should that mean that it is not real?”