Ja näin on sitten ensimmäinen kirja luettu (eilen illalla). Tuli kyllä mentyä aika vauhdilla, varsinkin kun vertaa edellisiin kirjoihin. Minulla on tosiaan vielä menossa Potter-maratoni englanniksi. Aloitin sen joskus marraskuussa, tarvitseeko siis sanoa, että hitaasti etenee kun ensimmäisen viiden kirjan lukemiseen kului semmoiset pari kuukautta. Nyt kuitenkin puristin Puoliverisen prinssin kolmeen päivään. Ja tarkoitus jatkaa samaan tahtiin myös Kuoleman varjelusten kanssa, ovat englanniksi molemmat 607 sivua pitkiä, joten se on about 200 sivua per päivä luettavaa. Huomenna tosin ajattelin lukea koko päivän, hyvällä tuurilla saan koko kirjan luettua ja lauantaina pääsisi jo jonkin toisen sarjan kimppuun.
(Alla on btw spoilereita Puoliverisestä kirjasta, joten ei kannata lukea tätä tekstiä enempää jos jostain ihmeen syystä et vielä ole kaikkia Pottereita lukenut.)
Mutta sanotaan nyt vähän mielipiteitä PP:stä. Se on aina ollut minulle jostain syystä se kaikkein etäisin Potter. En tiedä oikein miksi, koska tykkään kyllä paljon kirjan tapahtumista ja muutenkin se on kiva kirja lukea. Olen nyt puolen vuoden sisään lukenut kirjan kahdesti, ensin suomi-maratonin aikana ja nyt sitten jälleen kerran englanniksi. Joka kerta tuntuu olevan entistä tunteikkaampi. En nyt puhu pelkästään PP:stä, vaan kaikista Pottereista. En yleensä itke kirjoja lukiessa, mutta kyllä tämän ja edellisen maratonin aikana on kyyneleet kihonneet silmiin aika monta kertaa. Sen pistän merkille, että harvemmin vollotan niissä kohdissä missä todennäköisimmin pitäisi. Nytkin lähinnä kosketti se, jossa Harry sänkynsä pohjalla kattoa tuijotellen ja miettii kuinka Dumbledore on jättänyt koulun, maailman ja Harryn. Toki Dumbbiksen hautajaiset on toinen koskettava kohta.
Hauskat kohdat ne sen puoleen eivät ole muuttuneet miksikään. Aina niille vain nauraa kuten ennenkin. Toisin kuin nämä herkät tunteet, nauraminen ei ole ikinä ollut ongelma kirjojen kanssa. Vähintäänkin tyrskähtelen ääneen ja kotosalla saataan hekottaa ihan kunnolla jos on tarpeeksi hauskaa. Bussissa sitä vastoin yritän vähän hillitä itseäni ja tyydyn (typerän näköiseen) virnuiluun.
Nyt vähän katkailee ajatus kun olen koko aamupäivän tätä viestiä yrittänyt kirjoitella ja aina tulee keskeytyksiä. Taidan jättää suurimmat analysoinnit tällä kertaa tekemättä. Katsotaan sitten kun Kuoleman varjelukset on luettu niin vetäisen vaikka jonkin koko sarjan kattavan pohdinnan hahmoista ja juonesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti