Harry & Harry

Viikonloppu menikin aika mukavasti; sain kaksi kirjaa luettua. Toisin sanoen sain myös loppuun HP maratonini (vihdoin). Sanon ihan suoraan, että nyt riittää Potterien lukeminen vähäksi aikaa. Puolen vuoden sisään tuli luettua kirjat putkeen kahteen kertaan. Alkoi jo lopussa tehdä mieli lukea jotain uutta, jos nyt ihan rehellisiä ollaan.

Ei silti, tälläkin kertaa tuli taas löydettyä jotain uutta kirjoista. En oikeasti ymmärrä miten osa asioista vaan jää lukukerrasta toiseen huomaamatta kunnes sitten joskus hyppäävät silmille. Tällä kertaa niin kävi kun luin kohtauksesta Malfoyden kartanossa. Olen tähän mennessä onnistunut täysin sivuuttamaan kohdan jossa Harry katsoo itseään peilistä ja ei meinaa tunnistaa itseään. Varmasti suurin syypää tähän on Hermionen polttoherja, mutta itse kiinnitin tällä kertaa huomiota kuvaukseen Harryn hiuksista. Ne ovat pitkät, olkapäille asti. Tsiisus, miten tuollainen on voinut jäädä huomaamatta?! Tuo oli taatusti tämän lukukerran suurin löytö. Muutti käsitykseni kirjan loppuosan Harrystä aika tyystin. Onhan se ihan loogista, nyt kun ajattelee, ettei sitä kolmikon pakoreissun aikana tainnut tulla ensimmäinenä mieleen oma ulkonäkö. (Ja unohdetaan nyt se leffa, jossa Hermione leikkelee Harryn hiuksia.) Aloin kuitenkin pohtia, että mitenkäs sitten kun kolmikko viettää sen muutaman viikon Simpukkamökissä. Kynikö Harry silloin hiuksensa, vai oliko tähdellisempää suunnitella Irvetaan tunkeutumista? Tätä ihan oikeasti pohdin koko loppukirjan ajan. (Ja älkää nyt tulko sanomaan, että missasin kohdan jossa tästä mahdollisesti mainitaan.) Täytyy sanoa, että oli kyllä erittäin kutkuttavaa kuvitella Harry pitkähiuksiseksi lopputaistelussa. *drool*

Öhöm.. juu.. Ja jos sitten jätetään Potterit.. juu juu tiedän, että vihjailin jotain syvällistä analyysiä koko sarjasta edellisessä postauksessa, mutta enpä nyt kuitenkaan jaksa sellaista tehdä. Olen oikeasti huono kirjoittelemaan mitään sellaista, varsinkaan Pottereista kun ne on kaluttu jo niin moneen kertaan, että kaikki tuntuu vain niin itsestäänselvyyksiltä ja en sen takia osaa erotella mitään kovin kummoista.

Vaan siirrytäänpäs sitten siihen toiseen viikonloppuna luettuun kirjaan. Kyseessä siis Jim Butcherin The Dresden Files -sarjan ensimmäinen osa Storm Front. Ystäväni tätä sarjaa minulle suositteli ja sanon, että hyvä kun niin teki; ensimmäinen osa oli loistava! Kyseessä on murhamysteeri, jota on höystetty yliluonnollisuuksilla. Päähenkilö on velho, jonka nimi on, kappas vaan, Harry. Sukunimi tosin on tällä kertaa Dresden. Harry auttaa Chicagon poliisia selvittämään murhaa, joka on tehty yliluonnollisin metodein. Ei varmaan tarvitse edes kertoa, että totta kai Harry päätyy pian myös itse murhaajan tähtäimeen. Ja tämän enempää en paljasta. Lukekaa itse.

Mitä noin yleisesti sanoisin, niin päähenkilö on ihanan sarkastinen koko ajan ja kun kirja on kirjoitettu ensimmäisessä persoonassa, niin näitä Harryn sarkastisia ajatuksia saakin lukea vähän väliä. Itse ainakin naureskelin koko ajan kaiken maailman kommenteille. Kirja oli varsin helppolukuinen ja nopea (jos nyt vertaan Pottereihin). Ei siinä oikeasti kovin monta tuntia mennyt, häiriötekiöitä vain tuppasi olemaan sunnuntaina sen verran, että lukemiseen meni koko päivä. Kannattaa ehdottomasti tutustua tähän sarjaan jos yhtään on kiinnostunut dekkareista (ja kaiken maailman taikuudesta ja demoneista yms. yms.). Tosin sellainen pieni varoituksen sana, että ainakin ensimmäisen kirjan murhat olivat varsin raakoja ja kuvaukset ruumiista pistivät kyllä ainakin minulla puistattamaan.