Sherlockisteja ja päiväkirjoja

No nyt sitten se lupaamani teksti tästä Graham Mooren kirjasta Kuolema Sherlock-seurassa. Tämänkin tekeminen venähti, kiitos NaNon.

Tässä on mielenkiintoinen tapaus. Kirjassa on oikeastaan kaksi lomittain kulkevaa tarinaa. Joka toinen kappale kertoo nykyajasta, joka toinen Arthur Conan Doylen ajasta, jossa Holmesin luoja itse päätyy selvittämään erästä arvoitusta. Kirja käyttää hyväkseen tietoa siitä, että Doylen päiväkirjoja puuttuu tietyltä aikavälilät ja näin ollen tämä tarina kertoo oman versionsa siitä mitä Doylelle tuona aikan tapahtui. Tältä osin kirja on siis historiallista fiktiota, taitaa olla ensimmäinen laatuaan mitä olen itse lukenut.

Nykyajan puoli puolestaan selvittää tapausta, jossa nämä kadonneet päiväkirjat ovat löytyneet, mutta sitten niiden löytäjä löytyykin kuolleena hotellihuoneesta. Nuori sherlockisti ryhtyy tätä tapausta tutkimaan kun Doylen perillinen pyytää häntä hankkimaan päiväkirjan - joka lienee varastettu hotellihuoneesta - takaisin.

Kirja on ovelasti kirjoitettu. Tulee hyvin pian selville, että tämä menneisyyden tarina on tapa kertoa lukijalle päiväkirjojen sisältö samalla kun saa lukea miten niiden etsiminen edistyy. Molemmista tarinoista löytyy jännitystä ja erittäin mielenkiintoisia juonenkäänteitä. Silti itse pidin enemmän tästä Doylen tarinasta. Tämä alkaa sillä kun Doyle hautoo Holmesin "murhaamista" Sveitsissä Reichenbachin putouksilla. Olkoon vain fiktiota, mutta nautin kun sain lukea Doylen ajatuksista hahmoaan kohtaan ja siitä miten tapahtumat pikkuhiljaa johtavat siihen että Doyle päätyy lopulta kirjoittamaan Baskervillen koiran.

Ei tämä nykyaikaan sijoittuva tarinakaan mitenkään huono ole. Siitä vain ehkä puuttuu tietty syvyys mitä Doylen tarinassa on. Päähenkilö on ihanan tavallinen, ei mikään Holmesin kopio, vaan normaali, joskin innokas Holmes-fani. Toimintaa ainakin riittää ja juonenkäänteet pistävät kyllä lukijan miettimään. Loppupuolella en yksinkertaisesti enää voinu laskea kirjaa käsistä kun oli pakko saada tietää miten tämäkin juoni päättyy. Vaikka alkuun nykyaika ja menneisyys tuntuvat olevan toistaan irrallaan, tuli nämäkin kaksi juonta lopulta sidottua yhteen niin, että kun kappaleen vaihtuessa ajanjaksokin vaihtui tuli hirveä halu saada lukea lisää selityksiä.

Kirjaan on ripoteltu pienen pieniä Holmes-faktoja sinne tänne, tämä tuskin on yllätys kenellekään. Se kuitenkin pisti vähän huvittamaan kun bongasin sieltä pari pientä asiavirhettä. Olisin vain luullut, että kirjailija itsekin olisi jonkin sortin sherlockiaani ettei olisi kyseisiin lapsuksiin sortunut, mutta ilmeisestikään ei. "Suosikkini" näistä virheistä oli tämän Alkeellista, rakas Watson -lausahduksen alkuperä. Kirjassa ihan oikein sanottu, että tätä ei suinkaan koskaan sanota kaanonissa, mutta ei sen alkuperä kylläkään ole Granadan sarjassa, vaan paljon aikaisemmin, todennäköisesti vuoden 1929 elokuvasta (joskin on mahdollista, että lausahdus on vieläkin vanhempi).
Huolimatta tällaisista pienistä virheistä ei se mitenkään vaikuttanut lukukokemukseen (muuta kuin että sainpahan tuntea hetkellistä ylemmyyden tunnetta kun tiesin kirjailijaa paremmin :D ). Kirjaa voi hyvin suositella myös ei-holmesianille, sillä eipä tuo vaadi mitään taustatietoa Holmesista. Nykyajan toinen päähenkilö kun tarjoaa sopivan tilaisuuden selitellä näitä taustoja. Holmes-fanille puolestaan kirjasta löytyy vaikka mitä nannaa.

Sinne ja Takaisin, juuri ajoissa

Tämä lukeminen sitten vähän venähti. Ei olisi muuten, mutta vaihteeksi on ollut kiireitä tässä. Suurin syypää on kuitenkin NaNoWriMo, johon päätin kaikesta huolimatta osallistua. Jopa niinkin ajoissa kuin lokakuun 31. päivä sain sitten varsinainen ahaa-elämyksen ja pakkohan se tarina oli kirjoittaa. Ei ollut mikään originaalitarina tämä, Sherlock-fikki kyseessä (johan minä taisin sanoa, että löysin tieni tämän hullun fandomin pariin). Ei se tosin valmiiksi tullut vaan nyt jumitan viimeisessä kappaleessa. Tiedän tasan mitä pitäisi tapahtua ja miten homma päättyy, mutta kun töissä on sen verran stressitekijöitä, että ihan turha yrittää kirjoittaa yhtään mitään. Ehkä loppukuusta. Pitäisi päästä editoimaankin..

Enivei (okei pitää lopettaa tämä toisen kappaleen aloittaminen tällä ilmaisulla), se varsinainen aihe.. Hobitti - eli Sinne ja Takaisin tuli luettua tasan viikko ennen elokuvan ensi-iltaa. Onnistuin siis sittenkin, vaikka vähän veti hilkulle. Tuli tuossa jonotettua keskiyön näytökseen liputkin. En ole mikään suuren suuri Tolkien-fani, mutta kyllä nyt on pakko tunnustaa, että olen aivan hemmetin innoissani elokuvasta (okei myönnän, Martin Freemanilla on oma osansa innostuksesta).

Mitä kirjaan tulee, niin ihastuin siihen. Tarina oli hieno ja vaikka moni tapahtuma oli kuvattu aika yksinkertaisesti, pystyin rivien välistä näkemään miten eeppisiä tapahtumat todellisuudessa olivat. En nyt mitään spoilereita tietenkään tähän laita, mutta loppupuolella on muutakin tämänsorttinen tapahtuma. En malta odottaa miltä näyttävät leffassa, sillä potentiaalia ainakin löytyy ja kunnolla.
Kirjassa on mielestäni hauska tapa puhutella lukijaa. Alkuun olin vähän nääh, pitääkö se "neljäs seinä" rikkoa, mutta loppupuolella tuli selväksi, että tällä tavalla oli loogista vaihtaa näkökulmaa kun siihen sattumoisin tuli tarvetta. Ilman tätä puhuttelua olisi äkillinen muutos taatusti ollut aika hämmentävä.

Näkee, että tämä on ehkä vähän nuoremmalle lukijalle suunnattua tekstiä. Lähinnä sen kepeyden takia. Myönnän etten ole lukenut TSH:sta kuin toisen kirjan puoleen väliin asti, mutta siihenkin mennessä kyllä se on paljon raskaampi lukea kuin Hobitti. Ei silti, kyllä sekin tässä tulee luetuksi viimeistään ensi vuonna (tuskinpa ehdin enää tämän vuoden puolella lukemaan).