Pääsin vihdoin toteuttamaan jotain mikä olisi pitänyt tehdä jo monta vuotta sitten; Sherlock Holmes -kaanonin lukeminen kokonaisuudessaan. Joskus lukiossa luin pari novellia, mutta en tuolloin oikein ollut perillä edes että mistä kaikesta kaanon koostuu. No, sittemmin olen toki viisastunut ja yhdessä vaiheessa jo niitä melkein kirjastosta varasinkin. Vaan jostain syystä se silti jäi. Sitten tässä taannoin onnistuin hankkimaan itselleni uuden fandomin, ja minkäs muunkaan kuin BBC:n upean Sherlockin. Syttyi se halu uudelleen lukea ne kirjat, koska tunsin olevani pelkkä wannabe sherlockisti, jos en kirjoja lukisi (Holmes on aina ollut jollain asteella kiinnostukseni kohde, tietäkäätten se, fandom vain sytytti kytevän rakkauden ilmiliekkeihin. No, se kaunopuheisuudesta). Hankin siis pari vuotta sitten julkaistun uuden suomennoksen Doylen kirjoittamista novelleista. Kootut kertomukset sisältää koko kaanonin poislukien neljä romaania. Romaaneista en jaksanut ryhtyä metsästmään suomennoksia. Kirjastossakin suunnilleen kaikissa oli aikamoiset varaukset (kiitos Sherlockin) joten ihan suosiolla päätin lukea romaanit netistä. On se hienoa kun ei ole enää tekijänoikeudet vaikeuttamassa asiaa tässä suhteessa. ;)
Enivei, aloitin suoraan Sherlock Holmesin seikkailuista (koska en malttanut pitää näppejäni erossa) ja samaan aikaan lueskelin hitaaseen tahtiin A Study in Scarletia (se ihka ensimmäinen Doylen kirjoittama Holmes-tarina). Myönnän, että alkuun ensimmäiset tunteeni olivat, että eivät ne tarinat nyt niin kovin kummoisia olleet. Silti, mitä enemmän luin, sitä enemmän niihin rakastuin. Holmesista ei vain voinut olla pitämättä. Olen jonkin verran nähnyt eri TV/elokuvatulkintoja Holmesista ja täytyy sanoa, että yksikään ei tee täysin oikeutta hahmolle. Tosin Jeremy Brettin tulkinta on kyllä paras ja erittäin lähellä, sanottakoon se hänen kunniakseen. Lukiessa huomasin monasti hymyileväni, jopa nauravani ääneen Holmesin kaiken maailman hihittelylle ja kujeileville piirteille. Voisin sanoa, että oli jopa jonkin verran yllätys miten paljon huumoria (joskin erikoislaatuista) Holmesin hahmosta löytyy.
Tarinoiden juonissa en sanoisi olevan kummoistakaan jännitystä, mutta nerokkaita ne kyllä ovat. Mahdoinko kertaakaan edes arvaamaan oikein lopputulosta? Enpä tainnut. Toisaalta enpä minä muutenkaan ikinä mitään arvaa oikein. Holmesin huomiokykyä ei kyllä lakkaa ihmettelemästä ja en yhtään ihmettele, että moni yrittää näitä menetelmiä soveltaa ihan oikeassakin elämässä.
Enpä ihmettele sitäkään, että aikoinaan kun Doyle sai Holmesin hahmosta tarpeekseen ja päätti tappaa tämän, se sai lukijakunnan liikkeelle kulkemaan surunauhat käsissään. Katsoo nyt vain mitä BBC:n Sherlockin toisen tuotantokauden päätös sai aikaan: fanit (minä mukaan lukien) kulkevat kaduilla ties mitkä I Belive In Sherlock Holmes -pinssit laukuissa ja vaatteissa ja näitä samoja tekstejä ilmestyy ties mihin seiniin ja ilmoitustauluille. Samaan tapaan kuin tv-sarjan kausifinaali, sai myös Viimeisen tapauksen loppu minut ihan kirjaimellisesti kyyneliin. Totta puhuen yllätyin tästä, sillä kirjat hyvin harvoin saavat minut itkemään. Nauramaan kyllä, mutta ei itkemään. Ja kun se Viimeinen tapaus oli kuitenkin loppujen lopuksi aika koruton, ei mitään samanlaista tunteiden kuvausta kuin vaikkapa Pottereissa. Vaan se Holmesin kirje Watsonille oli minulle liikaa...
Alun perin oli tarkoitus lukea koko kaanon yhteen menoon, mutta ei se ihan niin mennytkään. Jo tässä välissä ehdin lukea Graham Mooren Kuolema Sherlock -seurassa (saa pian oman postauksensa tämä kirja) ja nyt kun kaanonista on lukematta enää kolme romaania, päätin pitää vähän taukoa ja lukea tässä välissä Hobitin, jotta ehdin sen varmasti lukea ennen kuin elokuva tulee ensi-iltaan. Eiköhän tässä vielä tule toinenkin postaus tähän kaanoniin liittyen sitten kun saan loputkin luettua (ja katsotaan nyt mitä tulen sepittämään tuosta Mooren kirjasta). Älkäätten muuten ihmetelkö, jos kirjalistassani on vähän omituisuuksia. Vaikka tuo Kootut kertomukset onkin yksi kirja, niin alun perin novellit on julkaistu useampanina kokoelmina ja niiden mukaan olen myös laskenut luetut kirjat (samaan tapaan kuin aion laskea Tarun sormusten herrasta kolmeksi kirjaksi yhden sijaan).
